Tähän osioon on koottu erilaisia ohjeita, jotka auttavat pelipäivän suunnittelussa tai vetämisessä.
Sisältö
Alkubriiffin muistilista
Pelinvetäjänä toimiminen
Pelinvetäjän tunnistaminen
Pelinvetäjän temppukirja
WhatsApp -ryhmä
Airsoft-yhdistyksessä on olemassa paljon erilaisia tehtäviä, jotta toiminta saadaan pysymään käynnissä. Erilaiset tehtävät ovat myös mahdollisuus kehittää itseään airsoft-harrastajana ja joskus näkökulman vaihtuessa saattaa myös mielipide joihinkin asioihin muuttua. Tätä ilmiötä voidaan kutsutaan kasvuksi tai kokemukseksi.
Perusharrastajalle ehkä näkyvin yksittäinen rooli yhdistyksessä on pelinvetäjä. Pelinvetäjä on usein vanhempi tai pidempään harrastanut henkilö. Hän saattaa käyttää aikaansa pelin ulkopuolella pohtien miten jokin pelimuoto, strategia tai järjestely toimisi tehokkaammin ja pelipäivänä hän sitten kokeilee suunnitelmiaan käytännössä.
Pelinvetäjä luo pelipäivän sisällön ja ohjelman. Hän katsoo, että yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudatetaan ja että kaikilla on turvallista harrastaa. Pelinvetäjä olemuksellaan myös luo pelipäivän ilmapiirin ja hän toimii esimerkkinä muille (esimerkin voimaa ei kannata vähätellä). Hän on myös tärkeä kontakti esimerkiksi pelipaikalla käyville vanhemmille.
Pelinvetäjä on mahdollistaja, sillä hoitaessaan pelipäivää hän mahdollistaa yhdistykselle varojen keräämisen, jotta alueita ja toimintaa voidaan ylläpitää sekä kehittää ja järjestää uusia pelipäiviä.
Pelinvetäjät tulevat eri lähtökohdista ja pelinvetotilanteet vaihtelevat laidasta laitaan. Joku hallitsee toisen asian paremmin kuin toisen ja toisinpäin. Airsoftissa pelinvetäjät ovat kuitenkin kaikki harrastajia ja tarkoitus on oppia ja kehittää itseään.
Lajina airsoft on kasvanut valtavalla vauhdilla ja nimi toimiikin nykyään yläkäsitteenä erilaisille alalajeille, kuten milsim, action air, reserviläisairsoft tai vaikka speed soft. Pelialueet ovat erilaisia metsästä täysveriseen sisäpeliareenaan. Aina ei pelata taivasalla vaan myös sisäpelit kuuluvat lajiin. Ikähaarukka vaihtelee kymmenvuotiaasta eläkeläiseen ja kokemukseltaan ensikertalaiset ovat samoissa peleissä kuin toistakymmentä vuotta harrastaneet. Näin moninaisista lähtökohdista, kun laitetaan ihmisiä samaan soppaan niin saatetaan joskus kirvoittaa tulikivenkatkuisia tilanteita. Airsoftissa lopulta yhdistävä tekijä on muovikuulaa ampuvat replikat. Me kaikki mahdumme kyllä harrastamaan ja jokaiselle löytyy varmasti omaa kiinnostusta tukeva alalajinsa, porukkansa, alueensa sekä pelinsä.
On selvää, että pelinvetäjänä tulet kohtaamaan välillä niin eriskumallisia tilanteita, ettei niitä pysty parhain mielikuvituskaan keksimään.
Alkubriiffin muistilista
- Tervetuloa Turkusoftin peleihin
- Pelimaksu suoritettu?
- Aseet tarkistusmitattu?
- Turvallisuus
- Suojalasit
- Kasvosuojausta suositellaan
- Raatorätin käyttö
- Maalaisjärki ja oma vastuu
- Komentojen toistaminen
- Peli käy, seis, valmis, apua
- Ulkopuolisen kohtaaminen
- Suojalasit
- Aseenkäsittely
- Lipas vasta startissa
- Lipas irti, tyhjä laukaus ja varmistaminen
- Pistooli holsterissa – lipas
- Ei käsitellä asetta turhaan offgamella
- Pre-fire/siivuttaminen, pienet kolot ja sokkona ampuminen
- Spray ´n pray
- Kertatuli
- Pelialue
- Kiipeily rakennelmissa
- Ovien potkiminen, sulkeminen, esineiden liikuttelu
- Alueelta ulos ampuminen
- Kranaatit
- Onko boffereita?
- Kantomäärä?
- Puukkosääntö
- Ensikertalaisia paikalla?
- Säännöt selvät?
- Tarvitseeko opastusta?
- Pelimuodon läpikäynti ja säännöt
- Osapuolijako
- Peliaika
- Aloitustapa
Pelinvetäjä voi käyttää apuvälineenä pilliä. Pillin vihellykset menee seuraavasti.
- 2 lyhyttä – ”Valmis!”
- 1 pitkää – ”Peli käy!”
- 3 lyhyttä – ”Peli seis!”
- 2 pitkää – ”Peli ohi!”
Pelinvetäjän tunnistaminen
Kun laitetaan 20 henkeä maastopuvuissa, maskit päällä metsään seisomaan ja pitäisi tietää kuka on järjestäjä menee kyllä hankalaksi. Erityisesti, jos ei tunne ketään. Siksi pelinvetäjän tunnusten käyttäminen pelipaikalla on tärkeätä. Tunnukset osoittavat henkilön, joka vastaa päivästä ja usein hänen mielipiteensä ratkaisee. Kyselijöitä on helppo myös ohjata etsimään henkilöä, jolla on helposti erottuva tunnus.
Pelinvetäjän tunnukset
- Sininen hihanauha
- Huomioliivi
- Pelinvetäjän hihamerkki
Jos pelaat mukana voit käyttää osapuolitunnusta vasemmassa kädessä ja pelinvetäjätunnusta oikeassa. Vaihtoehtoisesti voit käyttää koko päivän pelinvetäjätunnusta myös jalassa.
Pelinvetäjänä toimiminen
Pelinvetäjä suunnittelee ja valmistelee pelipäivän kulun ja katsoo, että pelit ovat kaikille turvallisia ja yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan. Hän kertoo alueella olevista puutteista, ongelmista tai kehitysehdotuksista ratamestarille ja kertoo päivän tapahtumista tapahtumien vastuuhenkilölle.
Pelinvetäjä toimii esimerkkinä muille osallistujille ja tilittää pelimaksut yhdistykselle. Hän käynnistää ja lopettaa pelipäivän, sekä opastaa osallistujia. Työmäärä voi kuulostaa ylivoimaiselta, mutta kyseessä on pieniä asioita, jotka yleensä soljuvat kuin itsestään pelipäivän timmellyksessä.
Pelinvetäjä pystyy usein itsekin osallistumaan pelipäivään pelaajana, mutta se ei ole pakollista.
Tärkeimpiä pelinvetäjälle annettuja tehtäviä on huolehtia yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta, sekä turvallisuusasioiden valvomisesta. Tällaisia voi olla offgame-alueella tapahtuva huolimaton aseenkäsittely tai pelialueelta löytynyt vaaranpaikka. Tulee muistaa, että jokainen harrastaa airsoftia omalla vastuullaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pelinvetäjä tai yhdistys ei ole korvausvelvollinen sattuneista haavereista tai kadonneista varusteista. Yhdistys kuitenkin pyrkii aktiivisesti parantamaan turvallisuutta tapahtumissaan (tähän kuuluu esimerkiksi pelinvetäjät).
Yhdessä tekeminen on aina mukavempaa, joten pyritään aina siihen, että pelinvetäjiä on useampi paikalla. Näin ongelmatilanteiden ratkominen on helpompaa eikä ongelmatapaus laita koko peliporukkaa odottamaan.
Pelinvetäjän tehtäviä:
- Pelinvetäjä edustaa Turkusoftia ja toimii esimerkkinä
- Avata pelialue ja siihen liittyvät tilat tai paikat.
- Huolehtia tarvittaessa pelimaksujen keräämisestä ja kioskimyynnistä.
- Huolehtia siitä, että jokaisen osallistujan aseet ja varusteet ovat sääntöjenmukaisia.
- Pitää alkubriiffi ja kertoa pelinkulusta.
- Ilmoittaa pelipäivän kulusta
Näitä tehtäviä toteuttaakseen pelinvetäjällä on oikeus:
- Käyttää Turkusoftin tunnuksia.
- Evätä pelaajan pääsy peliin tai poistaa pelistä mikäli varusteet ovat sääntöjenvastaisia, käytös huonoa tai pelimaksu on suorittamatta.
- Muuttaa päivän ohjelmaa kesken päivän.
Pelinvetäjän temppukirja
Joskus pelimuoto ei toimi, peli junnaa paikallaan tai jokin ei vain täsmää. Näitä keinoja voit kokeilla muuttamaan epätasapainoista tilannetta:
- Pelkästään kertatuli sallittu.
- Tämä saa yleensä liikettä enemmän aikaiseksi ja erityisesti nuoremmat pelaajat uskaltavat liikkua.
- Kertatuli vain junioreilla sallittua.
- Onko pelimuoto liian epäselvä tai monimutkainen?
- Isot kaveriporukat voi kokeilla jakaa vaikka ”menkää kolmen ryhmiin” ja yhdistellä niistä kaksi joukkuetta.
Turkusoftin pelinvetäjien WhatsApp-ryhmä
Pelinvetäjille on luotu oma WhatsApp -ryhmä, jossa jaetaan ajankohtaista infoa sekä kysellään pelinvetäjiä eri päiville. Ryhmän kautta voit olla yhteydessä myös yhdistyksen pelialueista ja peli-ilmoituksista vastaaviin tai hallitukseen.
Onko vinkkejä tai äärimmäisen typeriä kysymyksiä, joihin ei vain keksi vastausta? (MobilePay lyhytnumero on 26291.) Kysäise sitä ryhmästä. On mukavaa kuulla miten pelipäivä sujui. Montako pelaajaa oli? Jäikö jokin asia erityisesti mieleen? Oliko katastrofaalista? Sattuiko tilanteita, joista pitäisi tietää tai nappasitko hauskan kuvan? Osallistu rohkeasti keskusteluun.
Mikäli et ole vielä kyseisessä ryhmässä laita sähköpostia esimerkiksi pelit@turkusoft.fi ja laitetaan asia kuntoon.
Ensiapupakkaukset
Turkusoftilla on pelinvetokasseissa ensiapupakkaukset. Pakkauksia on kahdenlaisia suuri ja pieni.
Ensiapupakkauksia saa käyttää herkällä kynnyksellä. Mikäli käytät paketista jotain ilmoita siitä, jotta se saadaan täydennettyä.
Tässä sisältö listattuna:
Iso pakkaus
- Lista tähän
- Lista jatkuu
- Lista tästä
Pieni pakkaus
- Lista tähän
- Lista jatkuu
- Lista tästä