Toimintakertomus 2021


Vaihtelun vuosi


Vuosi 2021 oli jo toinen vuosi, jonka aikana globaali koronapandemia on vaikuttanut reilusti
yhdistyksen toimintaan ja tämä näkyy hyvin suoraan kuluneen vuoden toiminnassa, kun normaalin
viikonloppu- ja arkipelitoiminnan lisäksi muut tapahtumat ovat olleet melko vähässä ja nekin, joita
loppuvuoteen oli kaavailtu, on siirretty tulevaisuuteen.


Peruspelitoiminta on pyörinyt melko tasaisesti, mitään varsinaista yleisöryntäystä peleissä ei
kevään jälkeen ole ollut, mutta toiminta on ollut tasaista. Tämä on ehdottomasti asia, johon
meidän tulee paneutua tarkemmin vuonna 2022 ja ottaa tavoitteeksi nostaa pelien pelaajamääriä
sekä aktiivisten pelinvetäjien ja yhdistysaktiivien rinkiä, jotta työt eivät kasaudu muutamien
henkilöiden harteille.


Pelialueita ollaan pyritty kehittämään vuoden 2021 aikana, varsinkin Häämäen pelialuetta on
kehitetty isolla kädellä ja työ jatkuu vuonna 2022. Häämäen metsää on siivottu, sillä alueen Turun
puoli jäi pois pelialueista vuoden vaihteesta, mutta suurempi Kaarinan puoli on edelleen
yhdistyksen käytössä. Metsästä on poistettu vuoden aikana noin 10 tonnia jätettä, lähinnä
puutavaraa. Alue on sijainniltaan varsin hyvä ja maastoltaan vaihteleva, joten jatkamme työtä
alueen kehittämisestä. Itäharjun pelialue sai vielä jatkoa vuodelle 2022, mutta se tulee jäämään
Turun kaupungin mukaan viimeiseksi. Tätä varten aluetta ei ole kovin suuresti kehitetty, mutta
ilkivaltaa on alueella edelleen jonkin verran, vaikka sekin on alkanut rauhoittua.


Loppuvuodesta yhdistys vuokrasi toimistotilat läheltä Itäharjun pelialuetta. Toimistotilojen
tarkoituksena on toimia varastotilana jäsentuotteille, yhteistyökumppanimme vuokravälineille ja
muulle yhdistyksen omaisuudelle, jota ei pelialueilla voi säilyttää.

Vuosi 2021 lyhyesti:

Viikonloppu- ja arkipelit

  • Viikonloppupelejä pelattiin 45 kertaa, joista 13 Häämäessä, 18 Itäharjulla ja 14
    Kakskerrassa.
  • Arkipelejä pelattiin 24 kertaa Itäharjulla
  • Itäharjulla pelattiin sovelletun airsoftin pelit sekä pistoolipelit
  • Nauvossa pelattiin kahdet pelit kesän aikana
  • Pelit olivat koronarajoitusten keskellä tauolla helmikuun lopusta toukokuun puoleen väliin.
    Keväällä julkisia kokoontumisia rajoitettiin 10 henkeen. Uusia rajoituksia alkoi tulla taas
    joulukuussa
  • Häämäessä järjestettiin kolmet talkoopäivät, jonka lisäksi puuhisporukka kävi useasti
    Häämäessä ja Itäharjulla tekemässä huoltotöitä
  • Reserviläiset harjoittelivat Itäharjulla ja Raisiossa noin 2-3 kertaa kuukaudessa vuoden 2021
    aikana.

Muut tapahtumat

Airsoft-kirpputori pidettiin kesäkuun puolessa välissä Itäharjulla ”takakonttikirppiksenä”

Aktiivi-ilta järjestettiin joulukuun alussa, jossa oli 12 osallistujaa

Hallitus

Hallitus kokousti kerran kuukaudessa, eli 12 kertaa.

Jäsenet

Jäseniä vuonna 2021 oli 123 (vrt 2020 117).

Muita mainintoja

  • Hallitus on aloittanut Turun kaupungin kanssa neuvottelut uuden pelialueen
    kartoittamiseksi.
  • Toimistotilat vuokrattiin loppuvuonna 2021 Business Hotel Navigaresta
  • Koronarajoitukset rajoittivat toimintaa helmikuun lopusta aina toukokuun puoleen väliin,
    jolloin pelit oli kokonaan tauolla. Toukokuussa pelejä jatkettiin vain jäsenille avoimina ja
    rajoitetuin pelaajamäärin.
  • Vuodelle 2021 suunnitelluista kuudesta pelistä vain yksi saatiin järjestettyä. Loput peleistä
    on siirretty vuodelle 2021 tai peruttu kokonaan.